Suonäpit asettuu Luokkakuvaan
Suonäpit asettuu Luokkakuvaan, kun Suomen kouluissa valmistaudutaan kesäloman viettoon, Suomusjärven kesäteatteri Suonäpeissä jatketaan ahkerasti koulunkäyntiä. Kesän 2021 komediallisessa näytelmässä istutaan nimittäin pulpeteissa – ainakin silloin, kun ei tehdä kolttosia.
Luokkakuva on dramaturgi Tiina Markkasen kirjoittama näytelmä, jossa vuoden 1957 kansakoulun toisen luokan luokkakuva herää henkiin ja vie palvelutaloon muuttaneen Paula Porkan paitsi villiin ja viattomaan lapsuuteen myös 1960-luvun nuorten elämään ja kohtalokkaaseen häähumuun. 1990-luvulla luokkakaverit tapaavat kiireisinä keski-ikäisinä.
Mitä silloin kuuluu Pissa-Irjalle ja Makkara-Erkille? Entä Ossille, joka unohtui kirkon portaille? Tunteita herättävä matka aikojen halki huipentuu vielä kerran ystävysten ja rollaattorien kokoontumisajoissa. Luokkakuva houkuttelee esille nostalgisia tunteita ja saattaa vähän herkistääkin, mutta luvassa on myös nauruhermoja kutkuttavia käänteitä, kun samat näyttelijät esittävät roolihahmojaan 8-, 15-, 19-, 50- ja 70- vuotiaina ja vauhtia on välillä kuin viritetyssä mopossa.
Suomusjärven kesäteatterille musiikintäyteisen näytelmän ohjaa turkulainen ohjaaja, teatteripedagogi Laura Hurme. ”Luokkakuva-näytelmä vastaa nostalgianälkään. Eiköhän monet meistä tunnista omasta elämästään niitä hetkiä, kun mieli on palannut omaan menneisyyteen ja varsinkin niihin hetkiin, kun ’kaikki oli paremmin’. Heittäytyvä näyttelijäkaarti tulee varmasti astumaan suoraan katsojien sydämiin”, ohjaaja Laura Hurme lupaa.
Luokkakuvassa kuultavan musiikin sovituksesta ja näyttelijöiden lauluvalmennuksesta vastaa Suomusjärvellä asuva muusikko Samuli Jokinen.
Näytelmä on varsin tuore, sillä sen ensiesitys nähtiin viime vuonna Roukalahden kesäteatterissa Liperissä.
Kuva: Klaus Grönborg
Lahjakortteja kesän 2021 näytelmään voi käydä ostamassa Kitulan Kulttuuripysäkiltä, lippuvarauksia tuleviin näytöksiin on mahdollista tehdä jo nyt info@suonapit.fi tai puhelimesta klo 16 jälkeen p. 0400 420 811.