Ensimmäinen tapaaminen

Viikonloppuna oli meidän kesänäytelmän työryhmän ensimmäinen tapaaminen. Tupa täyttyi vanhoista naamoista ja vieläkin vanhemmista naamoista. Osa on ollut viimeksi mukana vuosia sitten ja kuinka mukava heitä olikaan taas tavata. Innolla odotamme tulevaa kesää.

Kesällä 2022 meillä on ilo juhlia 40 vuotta kestänyttä taivalta teatterin merkeissä. Juhlavuoden näytelmänä on Arto Niemisen kirjoittama Aivan pihalla!

AIVAN PIHALLA on kertomus teatterin tekemisestä, ja kuten näytelmän nimi ilmaisee, kyseessä on kesäteatteriesitys. Ulkona olemme. Ja ”ulkona” on usein myös teatterin työryhmä, kun uutta esitystä aletaan työstämään. Aivan pihalla. Tästä ja muiden teatterikommelluksien esiintuonnista voimme tänä kesänä riemuita yhdessä yleisön kanssa.
AIVAN PIHALLA on komedia ”näytelmä näytelmässä”-tyyliin, jossa riemu ja rauhattomuus, raha ja rakkaus, epätoivo ja kiire tuottavat lopulta valmiin esityksen.
Vai valmistuuko, ollaanko loppuun asti – Aivan pihalla?

Lipunvaraus on nyt auki ja toivomme että mikään ei tänä vuonna tule esteeksemme vaan pääsemme juhlimaan juuri teidän kanssanne tätä juhlavuotta. Tervetuloa!

Aivan pihalla!

– Suonäpit

Ps. Vielä hetken voit käydä äänestämässä meitä säästöpankin hyviä tekoja äänestyksessä! https://hyviatekoja.saastopankki.fi/salo/